Ryhmäsaunat tehdään aina koko porukalle (2-6hlöä) ja aikaa kuluu
noin 2h tai enemmän riippuen asiakkaiden määrästä, valitusta saunotuksesta ja mahdollisista lisäpalveluista.
Näihin saunotuksiin kuuluu myös kaikki pesuaineet (shampoo, hoito-aine ja vartalotuotteet) sekä pyyhkeet ja kylpytakkien käytön. Tarjolla mehua, vettä ja teetä sekä pientä purtavaa.
Ryhmäsaunotukset ovat:
Kerää oma porukka (min. 2hlöä) saunahoitolaan mahtuu mukavasti 4-5, jopa kuusikin ihmistä lauteille, mutta suihkuja on vain kaksi.
Kaikissa saunotuksissa ensin peseydytään, sitten saunalämpimälle iholle levitetään hoitava aine, annetaan sen vaikuttaa ja lopuksi vaan huuhdellaan iho, jotta hoitavat aineet jää vaikuttamaan. Jalkakylvyt kuuluu kaikkiin saunotuksiin, paitsi turvesaunaan.
Saunahoidoissa saa olla alasti, mutta uimapukua saa käyttää, mutta pakko ei ole.
Laulan saunotuksien aikana runolauluja, joihin saa osallistua tai vain kuunnella.
Teen tilauksesta ryhmille erilaisia kokonaisuuksia, esim. polttariporukoille, tyttöjen iltoihin, työporukoille yms.
Saunotuskokonaisuudet tehdään aina ryhmän mukaan, lisäpalvelut tarpeen mukaan. Lisäpalveluita ei voi ostaa erikseen, mutta jokaiselle osallistujalle voidaan valita sopiva lisäpalvelu, tai vaikka kaikille samat. Muistathan ilmoittaa jos useammalle on sama lisäpalvelu, sillä sähköisessä kalenterissa ei ole mahdollista ilmoittaa niitä.
Jämsän Saunakylässä porukka voi olla isompikin, riippuu saunan koosta! Mahdollista myös todella isoille porukoille useamman saunottajan voimin. Katso www.perinnesaunottajat.fi
Voin tulla tekemään myös muihin saunoihin Pirkanmaan / Jämsän tai muun eteläisen Suomen alueella, jolloin hintaan lisätään matkakulut ja kotikäyntilisä. Tällöin rajoittaa vain saunan koko ja se että minulla on 15kpl jalkakylpyvateja ja pyyhkeitä. Isompiin saunotuksiin mahdollista kysyä lisää saunottajia mukaan www.perinnesaunottaja.fi - kautta.
Kysy tarjous meilillä kaisu (a) saunahoitolatasapaino.fi (poista välilyönnit)
Tulossa: Naisten woimasauna, Kekrisauna, Puhdistussauna, Hiljaisuudensauna